Keskiviikko, Syyskuu 19, 2007, 12:55 PM
Kun valokuvaus ei huvita, niin se ei sitten huvita. Tää hiljaiselo sillä rintamalla on syventynyt jo melkein totaaliseksi kieltäytymikseksi kameroita kohtaan. Ideoita muutama olisi, mutta käytäntöön ei jaksa panostaa yhtään.Ehkäpä se sitten syksyn mittaan taas jossakin vaiheessa intokin löytyy. Myös kotisivujen päivittäminen on ollut samalla viivalla kuvauksen kanssa, enkä kovin suuresti ole jaksanut lueskella edes aiheeseen liittyviä sivustoja. Voihan se olla, että sielu kaipaa nyt irtiottoa kuvaamisesta, että taas jaksaa. Ehkä en kuitenkaan ihan vielä laita koko kalustoa myyntiin, vaikka sekin jo mielessä käväisi.
Muuttokin alkaa lähestyä hiljalleen ja se tietää samalla sitä, että tavoitteena olisi saada uusi serveri tulille. Web-palvelimen virkaa alkaa toimittaa vanhan PowerMacin sijaan uusi MacMini. Lienee tuolla toisella osapuolella suunnitelmissa liittää samaan koneeseen myös jonkin tasoinen kotiteatterisysteemi. Aika näyttää.




( 2.9 / 34 )
Maanantai, Elokuu 27, 2007, 06:56 PM
Pitkästä aikaa koulussa, IT-opintojen parissa. Parin vuoden aikana olen tehnyt ainoastaan opinnäytetyön, muuten ovat opiskelut olleet tauolla äitiyslomien tieltä. Tänään aloittelin sitten englannin kurssia ja pari muutakin kurssia on nyt suorituksen alla. Tietohallintoa ja johtamista. Eiköhän sitä taas opiskelurytmiin tästä pääse.Yritin katsella yhden opintosuunnitelmasta puuttuvan kurssin tilalle jotakin valokuvaukseen liittyvää, mutta tarjonta oli aika heikkoa. Jokunen mielenkiintoinen olisi ollut, mutta niiden opettaja ei ole nyt läsnä ja näin ollen tietoa niiden ajankohdasta ei ollut vielä opollakaan antaa.
Möin viime viikolla pari vanhaa m42-objektiiviäkin pois. Macroiluun noita olen käyttänyt, mutta viime aikoina se on ollut niin vähäistä, että totesin ne tarpeettomiksi. Jossakin vaiheessa, jos innostusta tulee, voisi hommata vielä jonkun hieman pidemmän macron tuon 60mm:n EF-lasin kaveriksi. Ja jäihän minulle vielä 3kpl noita m42-lasejakin.
Tiistai, Elokuu 14, 2007, 11:43 AM
Viime aikoina on kuvankalastelureissut olleet tosiaan vähissä ja ne harvat kerrat, kun kameran olen käteeni jaksanut ottaa, on lopputuloskin ollut perheräpsyjä suurinpiirtein. Muutaman luontokuvan jaksoin reilu viikko sitten ottaa, joten ei hurraamista.Ostin kuitenkin eilen käytetyn jalustan, kolmijalan. Slik Pro 500 DX on nimi ja malli. Pitäisi minun tarpeisiin riittää ihan hyvin. Huomenna olisi toivottavasti postista noudettavissa, joten jospa sitä taas innostuisi kuvaamisestakin uutta jalustaa testiessä.
Pariin kuvatoimistoonkin pitäisi laitella taas kuvia. Ihan vain testimielessä, että onko kysyntää. Mutta jotenkin kaikki fiilis on kateissa, mitä asiaan tulee.
Maanantai, Elokuu 6, 2007, 09:13 PM
Sain vihdoin ja viimein valkattua jokusen kuvan galleriaan tuolta kesälomareissulta. Kaikkiaan kuvia oli reilu tuhat, joten oma hommansa etsiä muutama erottuva kuva. Ja lisänä vielä se, että kuvat on otettu ilman suurempia taideajatuksia, lähinnä muistoksi perhereissulta. Mutta onpahan siellä nyt 40 kuvaa, jos joku haluaa katsastaa pienen murusen Kolmårdenin eläintarhan tarjonnasta.Lisäilin muutamia ykköskuvia muillekin alueille, kun selailin noita kesän aikana otettuja kuvia lävitse. Vielähän siellä olisi materiaalia vaikka kuinka, kun ottaisi itseään niskasta kiinni ja skarppaisi.
Maanantai, Heinäkuu 30, 2007, 03:25 PM
Toiseksi viimeinen päivä heinäkuuta. Siinä se kesä on jälleen mennyt, päätä käännellessä.Alkukesästä olin innokas kuvailemaan ja ideoita tuntui riittävän enemmän kuin kesäpäiviä. Nyt lomareissun jälkeen on menty taas matalaliitoa. Pelkkä kameraan tarttuminen tuntuu vaativan työtä ja ponnisteluja. Viimeiseen viikkoon en ole kymmentäkään kuvaa kuvannut, joten tosiaan hiljaista. En edes niitä lomakuvia ole jaksanut käsitellä sen enempää, odottavat edelleen iMacin levyllä, että jotakin niille tekisin.
Sain sentään myytyä kaksikymppisen ja ihan suht kelpo hintaankin vielä. Toki sillä olisi vielä voinut odottaa ja huudattaa, mutta en jaksanut enää pitkittää myyntiä. Hyvä kamera ja ostaja löysivät toisensa, joten onpahan sekin myyntiurakka nyt takana.
Ehkä voisi tavoitteeksi ottaa, että edes yhtenä aamuna ennen miehen loman loppumista kampean itseni kameran kanssa liikkeelle. Tuskin ne aamun valot ja tunnelmat makuuhuoneeseenkaan minua tulevat hakemaan. Onhan tässä vielä pari viikkoa siis aikaa.
Edellinen Seuraava

Calendar



