



( 2.9 / 43 )
Sunnuntai, Kesäkuu 15, 2008, 11:20 PM
Vaikka kuinka sanotaan, että sitä tikulla silmään, joka vanhoja kaivelee, niin välillä se on ihan mukavaakin. Olen tänään penkonut vanhoja digikuva-arkistoja ja löytänyt helmiäkin tuhansien kuvien joukosta. Noita penkoessaan on huomannut oman kehityksensä, aikakausittaiset kiinnostuksenkohteet sekä varsinkin ihmisten ja myös oman ympäristön muuttumisen vuosien saatossa. Ei sitä kaikkea tajuakaan, kun joka päivä niitä tuttuja asioita tuijottaa.
Kasailin muutamia itseäni miellyttäneitä kuvia Galleriaan "Aikojen Alussa"-otsikon alle. Sieltä voi käydä katselemassa, miltä maailma on minun kamerani lävitse näyttänyt vuosituhannen vaihteen alussa. Kuvat taitavat olla suunnilleen vuosilta 2001-2005. Photaria olen kyllä niille näyttänyt, ihan raakileena ei luonto antanut periksi esille laittaa. Yhden tännekin linkitän suoraan.

Perjantai, Kesäkuu 6, 2008, 12:37 AM
Lähdin illalla noin klo 22 aikaan käyttämään koiraa ulkona. Sää oli harmaa ja pilvinen. Talojen takaa lähti jänis liikkeelle ja koirahan sen ensimmäisenä huomasi. Koira kuitenkin rauhoittui ja samoin jänöjussi. Kiireellä takaisin ja kamera mukaan ja uusi yritys.Yllättäen jänö napotti samassa paikassa edelleen. Pimeäähän Sigman 50-500mm linssille oli, joten eikun kameraan ISO 1600, aukko suurimmilleen (5.6) ja siltikin valotusaika oli huikeat 1/30. Mutta yritettävä oli. Ja lopputulos oli kuitenkin suht kelvollinen. Huomioiden, että käsivaralta vielä mentiin. Yksi räpsy ja viuh, rusakko lähti. Eihän tuo nyt tarkkuudellaan päätä huimaa, mutta kuten sanottu. Yllättävän kelvollinen kuitenkin. Alla hieman säädettynä vielä.
Maanantai, Kesäkuu 2, 2008, 02:52 PM
Sivustolla muuallakin vierailleet ovat kenties huomanneet muutokset, jotka tässä parin päivän aikana ovat tapahtuneet. Omista kiireistäni ja vähevästä liikenteestä johtuen päätin kehitellä Kuvapuuhun jotakin uutta.Nyt Kuvapuu keskittyy kuvankäsittelyyn ja valokuvaukseen. Myös Apple on tuotteineen edelleen edustettuna, lähinnä uutispuolella sekä ohjelmistolinkeissä, jotka ovat tulossa. Olen itse kaipaillut sivustoa, joka keräisi yhteen Photoshopiin liittyvää materiaalia ja kun en mieleistäni löytänyt, niin päätin sitten lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja yhdistää nuo asiat Kuvapuuhun. Samalla ulkoasu on uusiutumassa ja muutenkin rakenne muuttumassa. Oma, henkilökohtainen galleriani säilyi edelleen, samoin tämä blogi. Täysin uutena osiona tulossa on piakkoin keskustelufoorumi. Toistaiseksi se pyörii vielä pienillä resursseilla, mutta mikäli tarvetta on, niin katsotaan sitten muutoksia asian suhteen, kun ne ajankohtaisiksi tulevat. Foorumi olisi tarkoitus saada avattua lähiaikoina, se odottaa vielä hiomista muotoonsa ja muutamia perusasioiden tsekkauksia.
Viikonloppuna innostuin tai oikeastaan pakotin itseni pitkästä aikaa kameran kanssa liikkeelle. Ja yllätten se olikin mukavaa, vaikka lähteminen oli edelleen tiukassa. Ehkä en sittenkään vielä myy kaikkea kuvaukseen liittyvää.
Kesän kunniaksi yksi pala Suomen luontoa.

Sunnuntai, Huhtikuu 13, 2008, 11:44 PM
Käyn viimeisten kurssieni joukossa kuvankäsittely ja käyttö www-dokumenteissa-kurssia tai jotakin sinnepäin. Ilmeisesti tästä on nyt herännyt suorastaan valtaisa into Photarilla leikkimiseen. Olen jonkin verran kahlannut netin tutoriaaleja lävitse ja jonkin verran kokeillut omia versioita. Tässä on yksi kiva, jonka linkitän tännekin. Animaationakin ihan siedettävä... Vähän se tökkii ja hienosäätöä kaipaisi, mutta enimmäkseen olen kuitenkin itsekin jopa ihan tyytyväinen.
Pari muuta väännelmää myös, ei animaatioita:
Meneehän se aika näinkin, vältellessä UML-tenttiin lukua...
Edellinen Seuraava



Calendar



