Jatkeen testailua, ir-suotimen rääkkäystä ja muuta mukavaa 
Tiistai, Toukokuu 22, 2007, 11:29 PM
Nyt on telejatkettakin testattu ihan urakalla. Reilut pari kolmesataa kuvaa tuossa viikonloppuna tähtäilin ja hyvin tuntuu toimivan tuon Sigman 70-200mm putken kanssa yhteen. TUlin lopulta siihen tulokseen, että se putkikin on ihan ok, niukassa valossa vaan tarkennus lähtee hakemaan enemmän. Koska kaikki ulkokuvat onnistuvat liki poikkeuksetta tarkentumaan nopeasti ja vaivatta.

Varmaan vuoden tauon jälkeen kaivelin IR-suotimenkin kamerarepun kätköistä (kun se vihdoin löytyi) ja näppäilin muutamia otoksia. Itse tykkään siitä voimakkaan punaisesta sävystä, mikä kuvissa on käsittelemättöminä, vaikka osa valittaakin sen raakuudesta ja rajuudesta. Mieltymys on katsojan silmissä näissäkin asioisssa. Tässä kuitenkin yksi hieman sävytetty kuva tuosta kotikadun varrelta.



Muutoin kuvailin viikonloppuna lintuja. Lähinnä hermolepoa, kun sai muutaman tunnin rauhassa keskittyä luonnon ääniin huiskeisen perhe-elämän keskeltä. Nyt taas jaksaa. Galleriaankin sain jo muutamia kuvia ajoiksi laittaa noista loppuviikkoisista. Vielä muutaman voisin lisääkin viritellä.
lisää kommentti   |  permalink   |  tekstiin liittyvä linkki   |   ( 3 / 55 )

Operaatio muotokuva 
Torstai, Toukokuu 17, 2007, 02:05 PM
Ja kuka onkaan väittänyt, että lapsen kuvaaminen olisi jotenkin helppoa, saati yksitoikkoista?


1 kommentti ( 14 views )   |  permalink   |  tekstiin liittyvä linkki   |   ( 3 / 44 )

Kahden vaiheilla 
Tiistai, Toukokuu 15, 2007, 09:16 PM
En oikein osaa päättää, että laitanko tuon putken takaisin Verkkokauppaan viallisena, lähetänkö sen Fokalle tarkastukseen vai tyydynkö vain kohtalooni, että tuollainen sen kuuluukin olla. Olen nyt kuvaillut sillä vajaan viikon ja ainoat tilanteet, joissa putki jää sahaamaan tarkennusta ovat sisällä, hieman heikossa valossa, kun kohteessa ei juurikaan ole kontrastia. Toisaalta ymmärrettävää, että sahaamista tulee, mutta toisaalta tuo halvempi 17-70mm Sigma kykenee nekin tilanteet hoitamaan.

Olen myös kysellyt noilta vanhempien vastaavien mallien omistajilta ja vähän samankaltaisia kokemuksia olen sieltäkin saanut. Eli taitaa olla enemmänkin tyyppivika ja Sigman heikkoutta.

Testasin juuri äskenkin tässä keittiössä, jossa palaa katossa yksi loisteputki ja valo on hieman kellertävää. Sahaaminen alkoi. Käänsin objektiivin ikkunasta ulos ja kohde tarkentui samointein. Vai voiko joku tietty valonsävy vain olla niin vaikea. Toisaalta edelleen se laajis-Sigma tarkentaa tässäkin valossa. Äh, vaikeaa.

Eilen saapui se 1,4x-jatkekin. Muutamia kuvia olen vasta kerennyt ottamaan, mutta vaikuttaa ihan kelpo peliltä. Ei huononna kuvanlaatua maata kaatavasti ainakaan kameran näytöstä katsottaessa. (sehän se paljon kertookin. :rasp: )

Soittelin tänään myös Applen tukeen liittyen tuohon iMacin hidastuneeseen USB-liikenteeseen. Mmm. kortinlukijasta siirsi kuvia koneelle aivan tolkuttoman hitaasti, vajaalle gigalle heitti jopa 18 tuntia siirtoajaksi. Tuesta sain jälleen ohjeeksi resetoida PRAM ja kas, tuntuisi taas pelittävän. Ainakin jonkin aikaa.
lisää kommentti   |  permalink   |  tekstiin liittyvä linkki   |   ( 3 / 50 )

Jami päivänsäde-kisan jatkoon 
Perjantai, Toukokuu 11, 2007, 03:45 PM
Oli ihan pakko täälläkin vielä hehkuttaa, että tänä vuonna vanhempi poika pääsi Seuran Päivänsäde-kilpailun finaaliin. Tämän päivän Seurassa löytyvät 50 finalistin kuvat ja heitä voi äänestää postikortilla tai tekstiviestillä. Jätkä on saanut numerokseen 31. Tässä vielä isompanakin tuo kilpailukuva.



Seuran sivuiltakin löytyy juttu, jossa kaikki kuvat, parempi versio tosin ohjeineen itse lehdessä. Seuran Päivänsäde 2007
lisää kommentti   |  permalink   |  tekstiin liittyvä linkki   |   ( 3 / 55 )

Testikuvat ja AF 
Perjantai, Toukokuu 11, 2007, 09:56 AM
Latasin illallla testikuvat koneelle ja en voi kuin todeta sen saman, kuin niin moni ennen minuakin. Miksi en aikanani uskonut suosiolla ja ottanut heti alkuun parempaa optiikkaa. Kuvanlaatu on todellakin aivan jotakin toista kuin noilla halpiszoomeilla. Alla on yksi tikkakuva esimerkkinä. Kuva on rajusti cropattu, mutta ei kuitenkaan ihan 100% ja siltikin kuvanlaatu on tuota luokkaa. Käsivaralta kuvattu kodin ulko-ovelta sadekelissä, joten en nyt aivan silmiä puhkovan terävää jälkeä odottanutkaan. Mutta todistaa se sen, että ei ikinä enää paluuta suttuzuumiin.



Toinen asia on sitten vähemmän iloinen. Siinä AF:ssä on todellakin jotakin häikkää, kuten eilen kerroin. Tarkennus ei lukitu noin seitsemässä tapauksessa kymmenestä, vaan jää sahaamaan niin, että etsimessä vilahtaa tarkkakin kuva, mutta sitten AF heittää sen äärettömään ja ikäänkuin jumahtaa siihen. Olenkin jo verkkokaupasta kysellyt, että mitäs tämän kanssa tehdään. Kunnossa se ei ole, koska tuo halvemman luokan laajis, joka sekin on Sigman uudempia, tarkentaa samassa valossa, saman kohteen ilman ongelmia ja tuo tele ei siihen kykene kuin sattuman kautta. Harmi, tietää taas lisäodottelua. :vac:

No mutta, tyvestähän sitä puuhun noustaan. Senhän tietää tikkakin. :wink:
lisää kommentti   |  permalink   |  tekstiin liittyvä linkki   |   ( 3 / 54 )


Edellinen Seuraava