Ei se olekaan varastettu, se on talviunilla 
Perjantai, Tammikuu 18, 2008, 09:44 AM
Kuvausmotivaatiostani huolestuneena olen epäillyt sen joutuneen hukkateille. Mutta suotta huolestuin. Kevättä kohden ollaan menossa ja sieltä se alkaa taas heräilemään. Pitäisi jo uskoa vuosien kokemusta, että syksyä kohden into laskeutuu talviunille ja näin tammikuun koittaessa alkaa hiljalleen kömpiä taas hereille.

Innostuin eilen jopa katselemaan objektiiveja. Lähinnä kesäleluksi haaveilen Sigman 50-500mm:stä. Eipä sillä pimeään aikaan paljon mitään tehdäkään, mutta olisi silti kiva valoisilla keleillä päästä kokeilemaan tuonkin pituista lasia. Käytettyä haeskelen ensisijaisesti, uutenahan noiden hinnat Suomessa pyörii tuhannen euron pinnassa. Voisi katsastaa muutenkin tuon oman kalustonsa, olisiko siellä jotakin, mistä voisi luopua, että saisi tilaa tuolle Sigmalle.

Lisäksi tiedossa olisi heti kuvauskauden alkuun se inhokkihomma. Kennon puhdistus! Olen tuossa räpsyjä napsaillessani huomannut, että kennolla on pari aika massiivista pölyhiukkasta. Tai no, eipähän niiden siellä isoja tarvitse olla, että kuvissa näkyy jo isokin läiskä. Joka tapauksessa puhdistus tekisi hyvää. Kun vain saisi ajoiksi. Jotenkin tuo puhdistus on vihoviimeistä hommaa. Mutta eiköhän sen ajoiksi saa, kun hankalampaa sitä pölyä kuitenkin on kuvista jatkuvasti puhdistaa.
lisää kommentti   |  permalink   |  tekstiin liittyvä linkki   |   ( 3 / 25 )

Varastettu kuvausmotivaatio 
Torstai, Joulukuu 27, 2007, 11:01 PM
Ei ole palautunut, ei. Jouluna sentään jaksoin kaivella kameran laukusta ja ottaa niitä perhekuvia edes. Sekin jotenkin tuntui vaivalloiselta, eikä innostusta pahemmin tullut.

Kuvasin alkuvuoden ja kesänkin tosi reippaasti ja paljon. Ideoita tuntui olevan ja intoa niiden toteuttamiseen. Kaipa se sitten söi loppuvuoden motivaatiota, koska vieläkin mennään tällä fiiliksellä. Viime aikoina jopa niin paljon, etten ole juurikaan alan foorumeita tai sivustoja jaksanut kahlailla.

Toisaalta aikakin on tällä hetkellä melko kortilla. Suorittelen loppuja opintoja pois ja teen etäharjoittelua lisäksi. Tavoitteena viimeistään ensi jouluun valmistua. Määrällisesti ei ole paljon, mutta kun tässä samalla hoitelen lapsia kotona, niin tuntuu tuo aika välillä käyvän vähiin. Mutta ehkä minusta vielä joku päivä tulee tietojenkäsittelyn tradenomi(kin). Jospa sitä viimeistään sitten jaksaisi motivoitua kuvaamisestakin. Toisaalta kevätkin on tulossa ja se on tunnetusti ollut kuvausintoa herättelevää aikaa. :wink:
lisää kommentti   |  permalink   |  tekstiin liittyvä linkki   |   ( 2.9 / 38 )

Servereitä ja näppiksiä 
Sunnuntai, Joulukuu 2, 2007, 12:40 AM
Serverin siirto on tosiaankin nyt vihdoin suurinpiirtein suoritettu. Pieniä hienosäätöjä on vielä jouduttu hiomaan johtuen lähinnä erilaisista astusvaatimuksista entisen Tiikeri-serverin ja uuden Leopardin välillä. Mutta nyt alkaa vaikuttaa siltä osin valmiilta, vaikka paljon vielä on opeteltavaa.

Lisäksi testailen tässä näppituntumaa uuteen alumiiniseen Applen näppikseen. Kyseessä on langallinen versio. Ensimmäinen huomio oli, että se todellakin on ohut. Tai siis vieläkin ohuempi, mitä uskalsi odottaa. Silti näppäintuntuma on yllättävän hyvä, vaikka näppäimistön ns. painallussyvyys ei kovin iso olekaan.

Ulkonäkö on tuttua Applea ja tyylikkyyttä siis löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Saa nyt nähdä, miten tämä käytössä asettuu. Imacissa on vakiokäytössä ollut langaton vanhempi malli, se valkoinen siis, mutta tahdoin tosiaankin nyt myös langallisen ihan sen takia, ettei tarvitse hätääntyä, jos ei olekaan pattereita saatavilla, kun alkaa moisesta hätyytellä. Niinkin tässä välillä pääsi käymään. Voi toki olla iso riski, että tämä jää nyt käyttöön iMacille ja BT-näppis siirtyy kannettavan seuraksi, vaikka siinä harvemmin ulkoiselle onkaan tarvetta.

Kuvauspuolella on, kuten sivuistakin saattaa huomata, edelleen tosi hiljaista. Satunnaisia perheräpsyjä tulee nappastua. Teetin itseasiassa jälleen muutamia kuvia Photoboxissa, entinen Photdiscount ja edelleen olen tyytyväinen palveluun ja kuvien laatuunkin. Hintaansa nähden ihan ok paikka, ja jos haluan joskus ammattimaisempaa jälkeä, niin sitten en lähde vastaavista edes hakemaankaan. Perhealbumin ja vastaavien täytteeksi aivan sopiva palvelu.
lisää kommentti   |  permalink   |  tekstiin liittyvä linkki   |   ( 2.9 / 39 )

Testausta 
Lauantai, Marraskuu 24, 2007, 05:39 PM
Siirretty uudelle serverille :happy:
lisää kommentti   |  permalink   |  tekstiin liittyvä linkki   |   ( 2.9 / 53 )

Akku saapui, ongelma ratkesi 
Perjantai, Marraskuu 9, 2007, 11:01 PM
Uusi akku kotiutui Powerbookiin tiistaina. Alkuun vaihdon jäljiltä näytto huonolta, kone ei tunnistanut akkua ja näytti outoja lukemia edelleen. Ensimmäisen latauksenkaan jälkeen ei vielä merkittävää parannusta tapahtunut. Buuttailin konetta pari kertaa ja irrottelin akkua useamman kerran, niin lopulta kone hyväksyi uuden tulokkaan ja käytös normalisoitui. Uuden akun kesto käytössä on reilun 3 tunnin luokkaa ja varoituksetkin vähenevästä virrasta tulevat ajallaan. Samoin kone herää uniltaan, kuten pitääkin, jos on nukkumaan ennättänyt akun loppuessa. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis.

Leopardiin olen ennättänyt nyt hieman enemmän paneutua tässä. Erityisen ihastuttavaksi piirteeksi on noussut tiedostojen vilkaisu. Lueskelin tenttiin viikolla ja koemateriaaliin sisältyi useita PowerPoint-luentoja. Ei tarvinnut aukaista kalvoja ohjelmalla, vaan lukeminen onnistui näppärästi tiedostojen vilkaisun kautta. Tiedosto aktiiviseksi finderistä ja välilyöntiä peliin, niin johan tapahtuu. Erittäin mainiota suorastaan.

Uusi serverikin on kovaa vauhtia valmistumassa käyttöön. Hieman viivytystä toi asiaan, että sekin sai nyt alleen Leopardin server-version. Uutta opeteltavaa on runsaasti, mutta useita tervetulleita uudistuksiakin on jo vastaan astellut. Enempää en itse ole siihen perehtynyt, vastuu sen kasaamisesta ja ylläpidosta on tuolla toisella puoliskolla.
lisää kommentti   |  permalink   |  tekstiin liittyvä linkki   |   ( 2.8 / 45 )


Edellinen Seuraava