Lauantai, Kesäkuu 13, 2009, 12:29 AM
Tänään se taas tuli todistettua, että eipä tuo Bigma kovinkummoinen lasi vesisateisessa illassa ole. Varsinkaan minkään liikkuvan kohteen kanssa. Kävin katsastamassa mustakurkku-uikkupariskuntaa jälleen ja jäin sitten vielä passiin piisamin pesän lähelle, kun siitä ilta-aterialleen lähtivät. Jonkin ajan kuluttua pariskunta palasikin pesälleen, mutta eipä montaa onnistunutta laukausta silti tullut. Eikä tietenkään tullut mieleeni vaihtaa hyvissä ajoin Sigman 70-200/2.8 nokalle, vaan tuolla bigmalla räpsyttelin. Olisihan se kivaa, jos olisi rikas ja voisi ostaa pituutta ja valoa samaan putkeen. Haaveita, haaveita. Ja pari piisamia loppuun.ISO 1600 ja suljinajat varsin pitkiä, kun ottaa huomioon, että putki tapissa eli 500mm. Parhaimpia taisivat nämä olla, nettikoossa menettelee...






( 3 / 5 )
Keskiviikko, Kesäkuu 3, 2009, 01:26 PM
Panoraama-innostus iskee aina silloin tällöin. Tällä kertaa kuvat eivät kovin kummoisia ole, mutta lähinnä halusinkin testata, miten Photoshop kykenee selviytymään isompien kuvamäärien yhdistelystä. Alla tulos kohtuullinen, kuvarajoja ei ole siivottu pois, vaan ne näkyvät hentoisina valkeina viiruina siellä täällä. Kuvassa on käytetty kaikkiaan 18 kuvaa, jotka on yhdistetty Photarin (CS3) photomerge-toiminnolla. Sinänsä pitänee olla tyytyväinen, kun lähdekuvat ovat kuitenkin käsivaralla summittain rätkitty kuvasarja. Pienellä panostuksella jälkikin olisi parempaa. Tiistai, Kesäkuu 2, 2009, 01:01 PM
Voiko kuva olla hyvä, vaikkei se noudatakaan ns. valokuvauksen oppikirjasääntöjä. Tarkoitan nyt siis juuri oikeaa valotusta, juuri oikeaa sommittelua (yleensä siis se kultainen leikkaus), digikuvauksessa juuri oikeaa terävöitystä ja muita säätöjä jälkeenpäin jne. Nykyisin kun lueskelee noita kuvausfoorumeita, niin jatkuvasti törmää näihin sääntöihin kuvakommenteissa. Osaan ne toki sopii, mutta toisinaan pistää miettimään, että miksi kaikkien kuvien pitäisi olla samasta puusta veistettyjä. Jospa kerrankin liikkeelle ei anneta tilaa tai kultainen leikkaus onkin juuri se kuvan tyhjä kohta jne. Eikö valokuvauksessakin saisi vapaasti rikkoa sääntöjä? Tai toki niitä saa, mutta jos kuvansa jossain julkaisee, niin ilman suurta toitotusta siitä, kuinka se oikein pitäisi olla. Vaikka kuva itsessään ns. sääntörikkomuksineen olisi kuinka hieno tahansa. Rajoittavatko valokuvauksen säännöt meitä julkaisemasta hienoja kuvia, jos jokin osa ei kuitenkaan ole niinkuin pitäisi. Ja tämä kohdentuu entistäkin enemmän niihin, jotka harrastuksessaan ovat pidemmälle edenneet ja uhkaavasti kaavoihin kangistuneet. Joskus itsekin kateellisena mietin tuoreen harrastajan intoa esitellä kuviaan tietämättä yhtään mitään näistä ns. säännöistä. Pelkkää luomisen iloa. Itse miellän valokuvauksen, kaikkia osa-alueitaan myöten, erääksi taidemuodoksi. En osaa varsinaisesti sanoa, tämän purkauksen pointtia, ehkä se on oman kehitykseni vaihe. Halu päästä rikkomaan enemmän niitä tiukkoja rajoja, halu kokeilla ja luoda jotakin uutta. Sitä ehkä tukee sekin, että mielessä pyörii täysin uusia kuvausaiheita, jotka aiemmin eivät kiinnostaneet lainkaan. Nähtäväksi jää, miten niiden toteutuksen käy. Alla kuitenkin parin illan takaa minulle tutumpaa luontokuvaa, ettei nyt liian kovalla vauhdilla lähdetä niitä sääntöjä rikkomaan.

Maanantai, Toukokuu 25, 2009, 01:03 AM
Niin sopiva kuin tuo Sigman 17-70mm lasi onkin ollut, niin nyt alkaa kyllä päre palamaan sen heijastusten kanssa. Vastavaloon kuvaaminen on näköjään liki mahdotonta ilman jos jonkinlaista palluraa. Tällä hetkellä eniten suututtaa varsinkin nuo tämän iltaiset maisemakuvat, joista yritin sekä panoraamaa, että hdr:ää vääntää. Vähän kehnoin ja kököin tuloksin, kun ei hermo riittänyt nyt alkaa väkertämään tarkemmin heijastuksia piiloon. Panoraamakuva löytyy galleriasta Vapaa albumista, hdr:n laitan tähänkin.Hyviä vinkkejä noiden poistoon otetaan vastaan. Muitakin kuin, että vaihda se hemmetin lasi!

Sunnuntai, Toukokuu 24, 2009, 04:03 PM
Onnistuihan se, nyt seisoo Coppermine Photo Gallery myös Kuvapuun gallerian takana. Ja varsin hyvältä uudistukselta vaikuttaakin. Ulkoasu hakee vielä vähän sopivaa teemaa, hakusessa olisi yksinkertaisen selkeä näkymä. Nythän noista teemoista suurin osa on aika palikkamaisia, mutta toistaiseksi tällä mennään. Muuten olenkin erittäin tyytyväinen kyseiseen softaan. :) Pitää vielä katsoa, josko kuvakantaakin vähän päivittäisi lisää...Edellinen Seuraava


Calendar



