On, on. Ihan oikeasti. Kamerassa.

Sain kaivettua runsaan "ensi"lumen tulon kunniaksi kameran sunnuntaina esille ja käytyä ihan vartavasten kuvausreissullakin. Tosin ne kuvat seisovat edelleen kamerassa odottamassa koneelle siirtoa. En tiedä, miksi tää talvikuvaus ei vain ole mun heiniä. Joka kerta se hyydyttää, vaikka kesällä ois kuinka ideoita. Pitää yrittää tänään/huomenna saada ne koneelle ja tutkailtua, tuliko niistä yhtään mitään käyttökelpoista.

Lisäksi mä odottelen tässä uutta puhelinta. Pitkään alkusyksystä jahkailin parin nokialaisen välillä, että kumman ottaisin. En sitten ota kumpaakaan, vaan järkevänä tein sijoituksen iPhoneen. Lienee kuitenkin pitkälti juuri se, jota olen aina halunnut. Nyt kun vain saisi sen näppeihinsä. Johan tuo entinen luuri on kaksi vuotta palvellut, joten saa nyt jäädä sitten kakkosluurin asemaan, jahka iPhone kotiutuu. Että sitä odotellessa.

Niin siinä taas käy, että syksy hiljentää kuvausmotivaation. Ei sinänsä kyllä, katselin vielä aamullakin miten kaunista olisi kameran kanssa liikkua kuuraisessa luonnossa. Mutta eipä tuota tullut lähdettyä kuitenkaan. Valot ovat kauniita ja paikoitellen ruskakin. Yhtään kuvaa vaan ei ole tullut otettua. Viikonloppuna voisi kyllä yrittää, jos vain sää antaa myöten.

Penskoja kuvailin pitkästä aikaa tässä yksi ilta alkeellisissa studio-olosuhteissa. Vähän taustaa ja ylimääräistä valoa, mutta nekin todella alkeellisella tasolla. Itse olin kuviin suht tyytyväinen vaivan huomioiden, mutta muuta ihmeellista niissä ei ollutkaan.

Syy, mihin tarvitsin kuvia lapsistakin, oli kuvakirjatilaus. Pitkien pähkäilyjen jälkeen päädyin lopulta Ifolorilta tilaamaan. Ifolorin ohjelmaa ei tosin mäkille saa, mutta virtuaalikoneella tekaisin Windowsin puolella. Menihän se niinkin. Heti sen jälkeen, kun olin selainyhteydellä saanut ladattua 99% kuvista ja selaimeen ilmestyi teksti "Hupsista, tapahtui odottamaton virhe. Yritä uudelleen!" En yrittänyt. Tilasin kaksi 36 sivun kirjaa, hintaa tuli 29,95 kappaleelle ja nyt tietenkin huomasin, että Ifolorilla on tarjous -20% kaikista kirjoista. Liekö tänään sitten alkanut. Mutta tulipahan tilattua. Laadusta lisää, kunhan kirjat kolahtavat postilaatikkoon.

Nimittäin se neitoperhonen. Edellinen havainto olikin vuodelta 2005, joten johan tuo alkoi olla aikakin. Ja varsin sattumalta tämäkin lenteli vastaan, vaikka olen tosiaan jo kuukauden päivät sitä silmäillyt, että josko. Mutta vain tämä yksi yksilö, ei yhtään enempää. Laitetaan sille nyt kaveriksi sitten pari kotipihassa pyörivää perhosta. Nokkonen ja amiraali.

Ei se nyt varsinaisesti hiipunut ole, mutta hiljentynyt kuitenkin. Kuvaustahti siis. Niinpä siinä tuntuu käyvän lähes joka vuosi. Keväällä se kipinä syttyy ja kesäkin mennään vauhdilla, mutta elokuussa rauhoitutaan. Nyt tosin on mielessä hieman erityyppistä ideaa vielä syksyn pimeämmillekin keleille. Nähtäväksi jää, riittääkö intoa vielä lähteä se toteuttamaan.

Muutamista kesän "projekteista" vielä sananen. Mustakurkku-uikut kylän lammella vähenivät siis kesän kuluessa neljästä kolmeen. Toiselle aikuiselle tapahtui joko jotakin ikävää, tai sitten se syystä tai toisesta vain otti perheestään eron. Kaksi poikasta kuitenkin varttui toisen emon hoivissa hyvään kuntoon ja nyt en pariin viikkoon olekaan käynyt enää katsomassa, vieläkö lammella majailevat vai lienevätkö jo lähteneet sieltä.

Perhosrintamalla puolestaan oli joistakin lajeista tunkua, mutta esimerkiksi se neitoperhonen on vieläkin näkemättä ja kuvaamatta. Amiraalin olen myös nähnyt joitakin kertoja, mutta eipä ole kennolle asti eksynyt. Muuten kyllä olen varsin tyytyväinen kesän kuvasaldoon ja perhospuolella varsinkin mahtuu mukaan muutamia tosi nappiotoksiakin. Ainakin omasta mielestäni, tietty.

Mutta tässä niitä loppukesän kuvia kuitenkin.







Tässä viimeissä poikue, jota ensimmäisen kerran kuvailin hetikohta ensiuintien jälkeen. Silloin poikasia taisi olla 11-12 ja nyt niitä oli jäljellä 7.

Eilisilta oli varsin ikimuistoinen. Alkuperäinen suunnitelma oli päivittää mustakurkku-uikkujen tilannetta lammella ja sekin toki selvisi. Ensimmäisenä tosin törmäsin vikkeliin piisamin poikasiin. Ilmeisesti niitä oli useampi, vaikkei kerralla näkyvillä ollutkaan kuin yksi. Vilistivät melkein kengän kärjillekin, kun rantakasvillisuuden seassa vipelsivät. Kotimatkalla päädyin vielä pyörähtämään mökkirannan kautta lähinnä tavoitteena jokunen silkkiuikkukuva. Yllätys oli melkoinen, kun jo rantaan laskeutuessani bongasin isomman harmaan linnun lähtevän mökkirannasta. Saattoipa olla kaksikin äänistä päätellen, mutta selkeää näkymää en metsäkaistaleen takia saanut, joten kuittasin lähtijät kurjiksi. Hetken laiturilla makoiltuani ja uikkuja kuvattuani rantaan laskeutuikin harmaahaikara! Enpä hetkeen meinannut silmiäni uskoa, mutta kyllä se vain sellainen oli. Alla illan kuvasaldoa, lisää tulossa galleriaan, jahka saan ajoiksi.